Tekstit
Wb-Martta ei juurikaan ompele, ei neulo, ei virkkaa eikä kudo (ainoa käsityönäyte on säärystin - nimenomaan yksikössä, koska kuka jaksaa kahta samanlaista neuloa? - ja housunlahkeet lyhennetään ilmastointiteipillä). Wb-Martta ei myöskään pese mattoja mäntysuovalla ja juuriharjalla, ei juuri koskaan muista tuulettaa vuodevaatteita paukkupakkasissa, eikä todellakaan huuhdo ikkunoita etikalla. Kierrättää huonosti ("laitetaan nämä kaikki kasseihin ja viedään kierrätykseen", kunnes kahden kuukauden päästä sekä Wb-Martta että Insinöörismies ovat tympääntyneitä jaloissa pyöriviin kasseihin ja jompikumpi kippaa ne sekajätteeseen), säilöö vain silloin tällöin (paitsi pakastaa ja kuivaa toki, ehkä siitä joku puolikas säälipiste?) ja kompostoi kaikkien sääntöjen vastaisesti (hauskinta on jos varikset saavat ruokaa).
Tosi-Martta testissä siis pyöreä nolla. On tyydyttävä Wb-Marttailuun.
Viime viikonloppuna Wb-Martta kuitenkin otti yhden pienen askeleen kohti tosi-marttailua leipomalla pullaa. Siis oikeata pullaa, oikeasti leipomalla (ei kaupan pakastealtaasta poimittuja raakapullia paistamalla, mitä pullan leipominen Kaaoskeittiössä tähän asti on tarkoittanut). Edellisestä kerrasta onkin tovi (Kaaoskeittiön tovi = noin seitsemän vuotta) vierähtänyt, ja pullapitkoja Wb-Martta ei ole väkertänyt ikinä. Ei ikinä. IKINÄ.
Mutta nyt opeteltiin. Wb-Marttaa kauhistutti (kaikki mutta varsinkin) nesteen oikean lämpötilan löytäminen (kohta - kohta - ääh liian kuumaa - jäähdytä - jäähdytä - ääh liian kylmää), taikinan vaivaaminen (kokemusta vain käsin vaivaamisesta niin että rakkulat rystysissä ja silti tuloksena kovaa pullaa), kohottaminen (nouseeko - nouseeko - nouseeko?), kippaaminen pöydälle (ääh se jauhopölyn määrä...), vääntäminen ja kääntäminen pitkulaisiksi (ammattilaiset taitaa kutsua riivaamiseksi?) niin että taikina tarttuu kaikkialle ja miten hitto se letitys muka menee?
Mutta ei niin isoa haastetta ettei Wb-Martta siihen tarttuisi. Yleiskoneen kulhoon sokeria ja sen sellaista, maito kattilaan ja lämpöä mittaamaan kuin ovulaatiota odottava nainen. Tasan määrätty lämpö ja kips kulhoon. Teknisesti orientoituneena Wb-Martta toki halusi mitata lämmön vielä tässäkin vaiheessa - hitto, liian kylmää. Uusi yritys - liian kuuma. Yritys - erehdys -menetelmällä lopulta jotakuinkin siedettävä lämpötila, ja sitten jauhoja ja hiivaa peliin ja vaivaamaan. Kenwoodille kiitos, tällä kertaa ei käsin vaivaamista eikä rakkoja, sen kun kurkkaa luukusta välillä ja lisää vähän jauhoja jos siltä näyttää. Helppoa kuin mikä.
Sitten kohoamaan. Viiden minuutin välein tarkkaileva kurkistus liinan alle ja lopulta, lopulta se pikku pirulainen alkaa nousta.
Pahin vaihe jäljellä - jauhopöly ja letitys. Mutta mutta - miksei taikina tartukaan mihinkään??? Jauhoa ei juurikaan tarvitse, ja taikinan käsittely on lasten leikkiä. Mitä hittoa? Ilmeisesti ihana Kenwood 💖 on tähänkin syyllinen, hyvin alustettu taikina on näemmä lauhkea kuin lammas.
Ja sitten, moderni Wb-Martta kääntyy Youtuben puoleen ja oppii sieltä: "kakkonen ylös, nelonen kolmosen ja ykkösen yli". Teoriassa helppoa, käytännössä aivan rakettitiedettä. Mutta Wb-Martta ei olisi Wb-Martta jos ei toiseen taikinanpuolikkaaseen pitänyt vielä testata toista letitystapaa (koska pullapitko on kuin säärystin). Joten kuten sekin onnistui.
Ja kas, lopputuloksena kaksi täydellistä (vinoa, epätasaista mutta täydellistä) pullapitkoa.
Seitsemän vuoden päästä sitten taas.
Tosi-Martta testissä siis pyöreä nolla. On tyydyttävä Wb-Marttailuun.
Viime viikonloppuna Wb-Martta kuitenkin otti yhden pienen askeleen kohti tosi-marttailua leipomalla pullaa. Siis oikeata pullaa, oikeasti leipomalla (ei kaupan pakastealtaasta poimittuja raakapullia paistamalla, mitä pullan leipominen Kaaoskeittiössä tähän asti on tarkoittanut). Edellisestä kerrasta onkin tovi (Kaaoskeittiön tovi = noin seitsemän vuotta) vierähtänyt, ja pullapitkoja Wb-Martta ei ole väkertänyt ikinä. Ei ikinä. IKINÄ.
Mutta nyt opeteltiin. Wb-Marttaa kauhistutti (kaikki mutta varsinkin) nesteen oikean lämpötilan löytäminen (kohta - kohta - ääh liian kuumaa - jäähdytä - jäähdytä - ääh liian kylmää), taikinan vaivaaminen (kokemusta vain käsin vaivaamisesta niin että rakkulat rystysissä ja silti tuloksena kovaa pullaa), kohottaminen (nouseeko - nouseeko - nouseeko?), kippaaminen pöydälle (ääh se jauhopölyn määrä...), vääntäminen ja kääntäminen pitkulaisiksi (ammattilaiset taitaa kutsua riivaamiseksi?) niin että taikina tarttuu kaikkialle ja miten hitto se letitys muka menee?
Mutta ei niin isoa haastetta ettei Wb-Martta siihen tarttuisi. Yleiskoneen kulhoon sokeria ja sen sellaista, maito kattilaan ja lämpöä mittaamaan kuin ovulaatiota odottava nainen. Tasan määrätty lämpö ja kips kulhoon. Teknisesti orientoituneena Wb-Martta toki halusi mitata lämmön vielä tässäkin vaiheessa - hitto, liian kylmää. Uusi yritys - liian kuuma. Yritys - erehdys -menetelmällä lopulta jotakuinkin siedettävä lämpötila, ja sitten jauhoja ja hiivaa peliin ja vaivaamaan. Kenwoodille kiitos, tällä kertaa ei käsin vaivaamista eikä rakkoja, sen kun kurkkaa luukusta välillä ja lisää vähän jauhoja jos siltä näyttää. Helppoa kuin mikä.
Sitten kohoamaan. Viiden minuutin välein tarkkaileva kurkistus liinan alle ja lopulta, lopulta se pikku pirulainen alkaa nousta.
Pahin vaihe jäljellä - jauhopöly ja letitys. Mutta mutta - miksei taikina tartukaan mihinkään??? Jauhoa ei juurikaan tarvitse, ja taikinan käsittely on lasten leikkiä. Mitä hittoa? Ilmeisesti ihana Kenwood 💖 on tähänkin syyllinen, hyvin alustettu taikina on näemmä lauhkea kuin lammas.
Ja sitten, moderni Wb-Martta kääntyy Youtuben puoleen ja oppii sieltä: "kakkonen ylös, nelonen kolmosen ja ykkösen yli". Teoriassa helppoa, käytännössä aivan rakettitiedettä. Mutta Wb-Martta ei olisi Wb-Martta jos ei toiseen taikinanpuolikkaaseen pitänyt vielä testata toista letitystapaa (koska pullapitko on kuin säärystin). Joten kuten sekin onnistui.
Ja kas, lopputuloksena kaksi täydellistä (vinoa, epätasaista mutta täydellistä) pullapitkoa.
Seitsemän vuoden päästä sitten taas.
