Joulunaluspuuhia

Wb-Martta on täyttänyt viime viikkojen kalenterinsa mitä erinäisimmillä jouluaiheisilla häppeningeillä. Pikkujoulut, glögit, tortut, skumpat ja humpat ovat seuranneet toistaan niin katkeamattomana virtana (pikkujoulutglögittortutskumpathumpatpikkujoulutglögittortutskumpathumpat...) ettei ole välissä ehtinyt tapahtumia tekstiksi muotoilla. Mutta jos jonkinlaista ruokapuolta on ehditty puuhastella!

Ensimmäistä kertaa ikinä Wb-Martta tutustui siikacevicheen. Tai no, ainakin ensimmäistä kertaa kokkaajan roolissa, ehkä jossain ravintolassa sitä on tullut syötyä mutta ei voi sanoa että olisi erityisesti mieleen jäänyt. Wb-Martta ei muutoinkaan ole kummoinen siian ystävä (olen vähän outo, tiedän). Graavisiika, savusiika ja paistettu siika - joo-o, ihan ok, mutta tehdäänkö ensi viikonloppuna jotain ihan muuta?

Mutta. Siikaceviche. JOTAIN IHAN MUUTA. Ooh. Namnamnamnam. Resepti on taas kerran maailman helpoin. Pieneksi kuutioitu nahaton ja ruodoton siika uitetaan punasipulin, valkosipulin, chilin ja korianterin (ehkä ripaus suolaa ja pippuria) kanssa reilussa limemehussa kolmesta neljään tuntia. Pariin otteeseen kannattaa käydä kääntelemässä jotta maustuu tasaisesti. Uittaminen on itse asiassa vähättelyä, hukuttaminen olisi osuvampi termi: limemehua on oltava niin että siika varmasti siihen hyvin peittyy. Riittävästi kylpeneen kalan tunnistaa värin muutoksesta: raakana läpikuultava siika muuttuu kypsyessään valkoiseksi. Siinä vaiheessa ääntä kohti. Itse paahdoin uunissa ohuita Maalahden limpun siivuja kaveriksi, jotkut tykkäävät nachojen kanssa, voi se siihenkin passata. Oli miten oli, hyvää on.

Tosin leiville kävi ensin näin 😄

Pääruoaksi tämän jälkeen grillattua flanksteak (koska insinöörismies ja grilli) chimichurrikastikkeella ja feta-vesimelonisalaattia. Kuvaaminen siinä pikkujoulutohinassa unohtui, mutta alla kuva kesäisestä harjoituskappaleesta (tässä salaatissa myös mansikoita, mutta kun kuvittelee mansikat salaatista pois niin saa varsin osuvan käsityksen mistä on kyse).

Jälkkäriksi kahden suklaan moussea ("tämähän-on-ihan-helppoa-eikä-tässä-mitään-mittoja-tarvita") joka ei sitten ihan edeltäjiensä veroisesti onnistunut. Mutta kaksi kolmesta, aivan kelpo suoritus.

Seuraavissa pikkujouluissa sitten kokattiinkin kolmen miehen voimin lihamurekkeen tuning-versiota, mutta siitä lisää ensi kerralla. Stressittömiä jouluvalmisteluja!

Nostalgiaruokaa

Meillä kaikilla on nostalgisia makumuistoja. Monet niistä juontuvat lapsuudesta tai nuoruudesta, jotkut ehkä liittyvät johonkin tärkeään hetkeen. Useimmat niistä hyviä, mutta kai niitä koulun ruokalan tillilihamuistojakin voi nostalgisiksi kutsua (itselläni tosin ei tillilihan eikä muunkaan kouluruoan suhteen ollut mitään ongelmaa, kouluruoasta on Wb-Martalle jäänyt yksinomaan hyviä muistoja).

Wannabe-Martankin pitkäkestoiseen muistiin on tallennettu monia lapsuuden aikaisia ruokamuistoja. Mummin lihapullat. Perunavelli. Kunnon soppalihasta pitkään keitetty lihakeitto. Helmivelli (mikä vitsin vellifani oonkaan oikeen ollu?). Wb-Martan ihan ensimmäinen (muistiin tallentunut) lempiruoka oli porkkanalaatikko, josta äiti pitkään yritti selittää ettei se ole varsinainen ruoka vaan lisäke, mutta totesi jossain vaiheessa jankuttamisen turhaksi. Porkkanalaatikosta ei tosin ole käänyt mitään erityistä ruokamuistijälkeä.

Wb-Martan äidin puoleisessa suvussa kaikki naispuoliset jäsenet valmistavat perheilleen Punaista Makaronia (ehdottomasti erisnimi, käsite suorastaan). Se lienee Wb-Martan isoäidin lanseeraama, jauhelihasta, sipulista ja makaronista koostuva sötkötys. Punaisen värinsä se sai aikanaan tomaattipyreestä. Tästä suvun perinneruoasta jokainen on sittemmin kehittänyt oman versionsa ja kaikki ovat keskenään erilaisia, mutta silti niitä kaikkia kutsutaan edelleen Punaiseksi Makaroniksi (Wb-Martan versiossa on juustokastiketta Ameeriikan malliin, eikä sitä värjätä punaiseksi). Ja samantyyppistä sötkötystä on taatusti tehty lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa.

Kaaoskeittiössä tehtiin eilen nostalginen makumatka kun Wb-Martta sai päähänsä tehdä uunilohta smetana-herkkusienikastikkeessa. Sitä syötiin Wb-Martan lapsuudenkodissa usein, mutta jos ei muisti aivan petä, Kaaoskeittiössä ei tätä herkkua ole tehty koskaan. Tämäkin ruoka lienee useimmille tuttu.

Ruoka on nerokkaan yksinkertainen. Lohi- tai kirjolohifileen, mitä nyt kukakin tahtoo käyttää, pintaan suolaa, sitruunapippuria ja kuivattuja tilliä, ja naamalleen eli nahkapuoli ylöspäin uunivuokaan. Paistoa kymmenisen minuuttia ja nahka pois (lähtee haarukalla rullaamalla, Wb-Martan äidin ässävinkki!), myös tälle puolelle mausteet, herkkusieniviipaleita ja purkki smetanaa tahi ranskankermaa. Koska nostalgiset makumuistot toistetaan niin autenttisena kuin mahdollista, ja tämä muisto tullee 80-luvun lopulta, herkkusienet tulivat purkista. Modernimmat käyttäköön tahtoessaan tuoreita mutta ne käyttäisin pannun kautta. Sitten takaisin uuniin kypsymään loppuun. Ja muussin kanssahan tätä tietysti syödään.

Illalla vielä viikolla tähteeksi jääneestä kuivahtaneesta leivästä Croque Monsieur eli, no, paahdettu  kinkkujuustoleipä. Supersimppeliä.

Ensi viikolla juhlitaankin sitten 100-vuotiasta Suomea! Hyvää Suomen juhlapäivää kaikille!

Ps. Vinkki joulutorttujen tuunaajille: astetta fiinimmät tortut saat tuplatäytteellä. Ensin sakaroiden keskelle (esim vanilja-)tuorejuustoa, sitten sakarat kiinni ja päälle normaaliin tapaan marmelaadia. Näyttää samalta mutta maistuu ihan eriltä. Nam.