Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sousvide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sousvide. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Tl, dl, rkl, prk, tlk ja pkt - eli suolakanaa sousvidessä

Kaaoskeittiön sousvide-härpätintä on testailtu viime viikot ahkerasti. Täytyy myöntää että eipä ole ollut ihan lastenleikkiä. Oikean lämpötilan valinta on tarkka homma, sillä ruoka (kas kummaa 😁) lämpenee juuri annettuun lämpötilaan eikä vähän sinne päin, eikä kypsyyttä juuri voi valmistuksen aikana tarkastella. Wb-Martan kyvyttömyys noudattaa ohjeita ei helpota tilannetta ("Tässä ohjeessa sanotaan 54 astetta mutta säädentään nyt vähän, laitetaan 49 astetta, no mitäs hittoa tämä lihahan on raakaa?!?!?"). Ja kun otetaan huomioon sekä Wb-Martan että Insinöörismiehen käsittämättömän huono muisti, ei tulevaisuus näytä sen valoisammalta: jos kypsennyslämpö haihtuu mielestä heti kun paketti on ongittu vedestä eikä kummallekaan juolahda mielenkään kirjoittaa niitä mihinkään ylös (hei haloo...), voi olla että yritys-erehdysmenetelmällä mennään vahvasti jatkossakin.

Sous Vide-kirjoja hankittiin Kaaoskeittiöön kaksi heti kättelyssä (koska koukuttava nettikirjakauppa - mutta "sous vide"-hakutuloksia oli 110 kpl joten aivan kelpo suoritus silti). Ooh ne ovat kauniita kuin korut ja täynnä ihania kuvia. Tosi paljon tekstiä tosin ja monimutkaiselta vaikuttavia ohjeita, lontoonkielellä vielä. Lukeminen on jäänyt vähemmälle, kuvia on katseltu ahkerasti.

Nyt Wb-Martta kuitenkin ryhdistäytyi ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päätyi Kana Tikka Masalaan (kivoin kuva). Hirmupaljon kaikenlaista maustetta, jogurttia, tomaattisosetta ja kanaa. Ja kaikki tarkasti ohjeen mukaan (paitsi noin tsiljoonasta mausteesta kahta ei Wb-Martan kaapeista löytynyt, olivat päässet loppumaan). Kana kastikkeineen päivineen sousvide-kylpyyn (ohjeen mukaiseen lämpöön!!) ja kahden tunnin päästä ääntä kohti. Namnamnamnam. Aivan superhyvää. Namnamnam. Namna...hmmm. Maistuukohan tää nyt hitusen liian suolaiselta? *maiskmaisk*. On se vähän suolaista. *maisk* hyyyyyi ihan liian suolaista. *pthyi*. Missä se ohje on? Suola, suola, joo, kyllä, 1,5 ruokal... hmmm.

Lisäys Wannabe-Martan "Ohjeita itselle: lista jota et kuitenkaan koskaan lue" -luetteloon: Ennen kuin yrität noudattaa mitään ruokaohjetta, opettele vetomitat. Teelusikka ei sama asia kuin ole ruokalusikka. Ei millään kielellä.

Onneksi se näytti kuitenkin ihan kivalta:




Ps. Naan-leipä sentään onnistui jopa yli odotusten. Eka kerta kun sitä puuhattiin, mutta ei varmasti viimeinen, hyvin onnistui ilman mitään monimutkaista säätämistä. Näin:

Wb-Martan sopivan suolainen naan-leipä
Sekoita noin desi vehnäjauhoja, 1 TEElusikka kuivahiivaa, 0,5 TEElusikkaa suolaa ja 0,5 TEElusikka sokeria. Lämmitä desi maitoa 42 asteiseksi ja sekoita puuhaarukalla jauhon sekaan. Lisää joukkoon desi jogurttia ja noin 2,5 desiä vehnäjauhoja. Sekoita nopeasti tasaiseksi, lisää joukkoon 25 g sulatettua, jäähtynyttä voita. Älä vaivaa. Anna kohota noin tunti. Muotoile taikinasta 4-6 litteää pyörylää, ripottele päälle sesaminsiemeniä ja paista 300 asteisessa uunissa mieluiten kiven päällä (kuuma peltikin käy) noin viisi minuuttia. Voitele voisulalla. Syö liian suolaisen ruoan kera.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Kikkailusta kokkailuun

Ooh. Hän on saapunut.

Pysy kuulolla, jatkoa seuraa 😁

Eka ikinä. Sous vide kananmuna.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Sous vide -kikkailua

Kuten jotkut ehkä muistavat, Wannabe-Martta sai viime vuonna lahjaksi vakumointikoneen, josta kovasti ilahtui. Värkkiä onkin sittemmin työllistetty säännöllisesti - superhelppoa, superkätevää. Elintarvikkeet paitsi säilyvät paremmin, vievät vähemmän tilaa, joka esim. Wb-Martan pakastimessa on erittäin tervetullutta.

Kokkaushifistelijän, jollaiseksi Wb-Marttakin ainakin jossain määrin tunnustautuu, väistämätön seuraava askel vakumointikoneen jälkeen on sous vide eli tyhjiökypsennys. Sous videssä liha, kala tai vaikkapa kasvikset upotetaan vakuumissa veteen, ja vesi pidetään tarkasti halutussa lämpötilassa. Näin kypsennystä voidaan jatkaa vaikka tunteja, ilman että ruoka kypsyy yli. Jos olet koskaan ravintolassa ihastellut täydellisen tasakypsää pihviä tai juuri sopivan mehevää lohta (jonka saavuttaminen kotioloissa tuntuu lähes mahdottomalta), sen salaisuus mitä todennäköisimmin on juurikin sous vide. Menetelmä on myös äärimmäisen helppo, ruoka valmistuu kuin itsekseen, eikä kysennyksen pituus ole auringontarkkaa kuten pihvejä tai kalaa yleensä valmistettaessa on. Voiko olla houkuttelevampaa?

Kun Kaaoskeittiössä innostus iskee, se yleensä iskee yllättäen ja pyytämättä, ja on niin armoton ettei sitä vastaan tule taistella. Näin tälläkin kertaa - sous videtä oli päästävä testaamaan välittömästi idean synnyttyä. Koska Wb-Martalla ei ole sous vide -kokkailuun sopivia teknisiä vempaimia (sirkulaattori, joka kiinnitetään esim kattilan tai muun astian reunaan, ja pitää veden halutussa lämpötilassa, tai varsinainen sous vide -keitin), oli kikkailtava. Onneksi sous vide onnistuu hyvin perusvälineilläkin: tarvitset vain isohkon astian (johon kypsennettävä tuote mahtuu ongelmitta), tarkan lämpömittarin ja kosolti kokeilumieltä ja kärsivällisyyttä. Ja aikaa, mitään hätäisen miehen hommaa ei sous vide -kokkailu (-kikkailusta puhumattakaan) ole.

Hurjimmat sous vide -kikkailevat keittiön altaassa: allas täyteen sopivan lämpöistä vettä, lihat (tai mitä nyt onkaan valmistamassa) veteen ja mittarilla lämpötilaa tarkkailemaan. Hanasta on periaatteessa helppo lisätä kuumaa vettä tarvittaessa, mutta lämpötilan pitäminen juuri halutussa on varmasti haasteellista. Ja keittiön vesipiste ja allas on valmistuksen ajan, eli helposti useamman tunnin,  enemmän tai vähemmän pois käytöstä. Nou gou Wb-Martalta. Sen sijaan Wb-Martta viritti sous vide -asemansa uuniin: tyhjiöpakatut pihvit uunivuokaan 50-asteiseen veteen (jos kokeilet tätä kotona, varmista huolella että pakkaus on kokonaan veden alla), ja uuni noin 60 asteeseen. Veteen asetetusta lämpömittarista oli helppo tarkkailla veden lämpötilaa, joka nousi hyvin hitaasti aina 54 asteeseen asti (tähän aikaa meni noin 1,5 tuntia). Tällöin lihat otettiin uunista pois, avattiin vakuumi, maustettiin (olisi voinut ja kannattanutkin maustaa jo ennen vakumointia, sillä tyhjiöpakkaus tehostaa lihan maustumista), ja nopeasti kuumalla pannulla kauniit pinnat.

Ja ou mai gaad että voi olla eroa pihvillä ja pihvillä! Pannulla paistaessa tai grillatessa liha kypsyy kerroksittain, ja pinta on aina kypsempi kuin sisus (joka voi olla hyvinkin raaka). Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta jos tasakypsää halajaa, on sen pannulla paistaminen erittäin vaikeaa. Ja vaikka luulisikin siinä onnistuneensa, sous vide -kypsytetyn lihan jälkeen tajuaa että ei, ei sittenkään. Myös ero rakenteessa on uskomaton: sous videssä kun neste pystyy pakkauksessa sisällä, on lopputuloksena täydellisen mehevä ja maukas liha.




Varsin onnistunut kikkailu siis ja ei liene vaikea arvata, että nälkä kasvaa syödessä. Kaaoskeittiössä siirrytään jatkossa sous vide -kikkailusta sous vide -kokkailuun. Postissa on nyt matkalla sirkulaattori, joka valmistaa ne täydelliset pihvit, kalat ja kananmunat (tätä on pakko kokeilla!).

Ja jota voi ohjata kännykällä. Arvatkaa kuka teki tilauksen?

Sienihulluus iski taas

Tänään se taas iski. (Lähes) Jokasyksyinen tila josta ei tokene ennen kuin ensilumi sataa, erityisen hulluina vuosina ei ihan vielä silloink...