Wannabe-Martta macarons-maassa

Pääsiäispyhiesi ratoksi: etsi virheet alla olevasta tarinasta (ps. tämä tarina on tosi).

Mitähän kivaa sitä leipoisi tänä pääsiäisenä? Jotain helppoa, nopeaa ja näyttävää. Hmmm. Pullaa? Ei nopeaa eikä näyttävää (helppoa kyllä, vastahan sitä onnistuneesti testattiin). Ei pullaa. Kääretorttua? Pyh, helppoa, nopeaa ja tarvittaessa näyttävääkin, mutta tylsää. Öööö. Ööö - mitä muuta on? Macarons. Haa, macarons!!! Näyttävää. Ei taida olla helppoa eikä nopeaakaan mutta ihan sama, macarons tulee.

**kolme kaupassakäyntiä myöhemmin** Etsitäänpäs nyt netistä joku kiva ohje. "Takuuvarmat macarons-leivokset", vaikuttaa hyvältä. Helpolta kuulostava ohje. Luetaanpa kommentit... eivät kuulemma onnistu. Eihän se käy. Hylätään. "Täydellinen macaron-resepti". Ehkä se on tämä? "Onnistumiseen voi vaikuttaa ilmankosteus." Että mitä että? Ei kelpaa. "Macarons". "Macarons". "Macarons". **selaa** "Macaron-leivokset, se täydellinen ohje". Kuulostaa hyvältä. "Oikean reseptin löytäminen on haasteellista" - vai niin. Hirveen paljon tekstiä. Hylätään. "Takuuvarma resepti macarons-leivoksiin - tällä onnistut!", pyh, kuulostaa helpolta, johan tässä on kaksikymmentä reseptiä kahlattu läpi, ei tarvita aloittelijoiden reseptejä enää. Seuraava.

Sitten lopulta, lopulta löytyy se TÄYDELLINEN macarons-ohje joka valikoituu noudatettavaksi. (En julkaise sen lähdettä koska en kehtaa kertoa miten sen häpäisin.) Ohje alkaa: "noudata reseptiä tarkasti, koska... blaablaablaa... sekoita mantelijauho ja tomusokeri keskenään, ja pyöräytä tehosekoittimessa sileäksi." Jaahas, tehosekoittimessa - kai sen virkaa ajaa Kenwoodin maustemylly (en nyt yhtään jaksa virittää tehosekoitinta, ja hei, Kenwood 💗)? Kuivatut sienetkin sillä jauhaantuu alta aikayksikön, varmasti toimii! Mantelijauho ja sokeri astiaan ja ei kun pyörimään. Mitäs hittoa niille nyt tapahtuu? Ääh, ehkä tarvitaan lisää vauhtia. Vielä vähän. Täysille. No mitäs ihmettä, nythän ne ei liiku enää ollenkaan. Mantelijauhot ja sokeri ovat muuttuneet - niin no, mantelimassaksi. Saisikohan sen siivilän läpi? Ei saa. Siivilän sillä kuitenkin saa tukkoon. Kokeillaan isompisilmäistä siivilää. Ei onnistu silläkään.

Laitetaan itse tehty mantelimassa jääkaappiin (koska "tästähän voi tehdä vaikka keksejä") ja aloitetaan alusta. Ja hei, kuka on tehnyt vahingossa mantelimassaa, käsi ylös? Niin. Wb-Martta osaa.

Seuraavaksi: "erottele valkuaiset". Ai näinkö?

"Vatkaa valkuaisia keskiteholla". Mikä on keskiteho? "Älä käytä nestemäistä elintarvikeväriä" (miten nestemäisen olomuoto muutetaan joksikin muuksi?).

"Siivilöi tomusokeri-mantelijauhoseos valkuaisvaahdon joukkoon nuolijalla sekoittaen". Siivilöi? Siivilässä on mantelimassaa. En siivilöi.

Toisessa ohjeessa luki, että nuolijalla pitää kääntää 40 kertaa, eri suuntiin. 1 - 2 - 3 - 4 - 5...38 - 39 - 40. Valmis.

"Kaada taikina pursotuspussiin. Voit piirtää leivinpaperin kääntöpuolelle muotit, joiden avulla leivoksista tulee tasakokoisia." Hahaaahaaahhhaaaaaa.

"Pursota leivinpaperin päälle kiekkoja." Helppoa, pursotuspussin kärki auki ja struuuuuuuts, mitä hittoa. Kuin sementtiä. Vähän isompi reikä. Struts oho. Tulikohan vähän liian iso reikä?

Kaksi leivinpaperia on jo täynnä, äääh mihin laitan pursotuspussin kun levitän kolmannen... tehdään kolmannelle pellille vähän isompia kiekkoja.

"Anna kuorten kuivua pellillä noin 30 min, kunnes ne ovat koskettaessa kuivia." 5 min, töks. Oho. 8 min, töks. Oho. Menen pelaamaan sudokua.

Tunnin päästä täydellisen ihanat macarons-kuoret menevät uuniin.

Katsokaa kuinka täydellisiä he ovatkaan!

Sitten niihin pitää tulla jalka. "Mikä hemmetin jalka", sanoo nyt jo Insinöörismieskin. Ei tule, ei tule, ei tule, ei tule jalkaa vaikka kuinka tuijottaa. Vihdoin, vihdoin 12 minuutin kohdalla pieni, mitätön jalka on havaittavissa. "Käännä pelti puolessa välissä jotta kuoret kypsyvät tasaisesti." Hahaaahaaahhhaaaaaa potenssiin kaksi.

15 min kohdalla kuoret ulos uunista. "Anna kuorten jäähtyä ja irrota ne sitten leivinpaperista." No en kyllä malta odottaa. Höh, ei irtoa. No jäähtykööt sitten.

**30 min myöhemmin** ei irtoa vieläkään. Onkohan ne raakoja?

***tässä sensuroitua säätämistä uunin ja peltien kanssa***

No mutta hei, ne voi varmaan irrottaa leivinpaperista fileerausveitsellä. Aika jännästi pellin toisessa päässä irtoaa ihan kivasti, toisessa päässä ei? Nyt laitetaan näihin sitä täytettä. Ai niin, täytettä ei ole vielä tehty. No, siihenhän tuli lemon curdia ja tuorejuustoa, sotkuti sotkuti *maistetaan*, lisätään vähän sokeria. No niin, nyt on täytettä. Mutta nää kuorethan on keskenään eri kokoisia? No ei kai se niin paljoa haittaa. Ei kukaan huomaa.

Lopputulos todettavissa alta. Nokkelimmat arvaavat, kumpi on tavoitekuva ja kumpi toteuma. Mutta olihan se kuitenkin niin helppoa (ei), nopeaa (ei) ja näyttävää (ei todellakaan) että varmaan on pakko kokeilla toisenkin kerran.

Huomenna tehdään - niin, aivan oikein - mantelikeksejä. Ne on varmaan niin helppoja ettei niihin tarvitse edes ohjetta.

Mitä haettiin ja mitä tuli. Arvaatko kumpi on kumpi? Kiitos ja anteeksi Mr. Macarons.
(Photocredit siihen toiseen: blushandbeyond.com)

Kikkailusta kokkailuun

Ooh. Hän on saapunut.

Pysy kuulolla, jatkoa seuraa 😁

Eka ikinä. Sous vide kananmuna.

Sous vide -kikkailua

Kuten jotkut ehkä muistavat, Wannabe-Martta sai viime vuonna lahjaksi vakumointikoneen, josta kovasti ilahtui. Värkkiä onkin sittemmin työllistetty säännöllisesti - superhelppoa, superkätevää. Elintarvikkeet paitsi säilyvät paremmin, vievät vähemmän tilaa, joka esim. Wb-Martan pakastimessa on erittäin tervetullutta.

Kokkaushifistelijän, jollaiseksi Wb-Marttakin ainakin jossain määrin tunnustautuu, väistämätön seuraava askel vakumointikoneen jälkeen on sous vide eli tyhjiökypsennys. Sous videssä liha, kala tai vaikkapa kasvikset upotetaan vakuumissa veteen, ja vesi pidetään tarkasti halutussa lämpötilassa. Näin kypsennystä voidaan jatkaa vaikka tunteja, ilman että ruoka kypsyy yli. Jos olet koskaan ravintolassa ihastellut täydellisen tasakypsää pihviä tai juuri sopivan mehevää lohta (jonka saavuttaminen kotioloissa tuntuu lähes mahdottomalta), sen salaisuus mitä todennäköisimmin on juurikin sous vide. Menetelmä on myös äärimmäisen helppo, ruoka valmistuu kuin itsekseen, eikä kysennyksen pituus ole auringontarkkaa kuten pihvejä tai kalaa yleensä valmistettaessa on. Voiko olla houkuttelevampaa?

Kun Kaaoskeittiössä innostus iskee, se yleensä iskee yllättäen ja pyytämättä, ja on niin armoton ettei sitä vastaan tule taistella. Näin tälläkin kertaa - sous videtä oli päästävä testaamaan välittömästi idean synnyttyä. Koska Wb-Martalla ei ole sous vide -kokkailuun sopivia teknisiä vempaimia (sirkulaattori, joka kiinnitetään esim kattilan tai muun astian reunaan, ja pitää veden halutussa lämpötilassa, tai varsinainen sous vide -keitin), oli kikkailtava. Onneksi sous vide onnistuu hyvin perusvälineilläkin: tarvitset vain isohkon astian (johon kypsennettävä tuote mahtuu ongelmitta), tarkan lämpömittarin ja kosolti kokeilumieltä ja kärsivällisyyttä. Ja aikaa, mitään hätäisen miehen hommaa ei sous vide -kokkailu (-kikkailusta puhumattakaan) ole.

Hurjimmat sous vide -kikkailevat keittiön altaassa: allas täyteen sopivan lämpöistä vettä, lihat (tai mitä nyt onkaan valmistamassa) veteen ja mittarilla lämpötilaa tarkkailemaan. Hanasta on periaatteessa helppo lisätä kuumaa vettä tarvittaessa, mutta lämpötilan pitäminen juuri halutussa on varmasti haasteellista. Ja keittiön vesipiste ja allas on valmistuksen ajan, eli helposti useamman tunnin,  enemmän tai vähemmän pois käytöstä. Nou gou Wb-Martalta. Sen sijaan Wb-Martta viritti sous vide -asemansa uuniin: tyhjiöpakatut pihvit uunivuokaan 50-asteiseen veteen (jos kokeilet tätä kotona, varmista huolella että pakkaus on kokonaan veden alla), ja uuni noin 60 asteeseen. Veteen asetetusta lämpömittarista oli helppo tarkkailla veden lämpötilaa, joka nousi hyvin hitaasti aina 54 asteeseen asti (tähän aikaa meni noin 1,5 tuntia). Tällöin lihat otettiin uunista pois, avattiin vakuumi, maustettiin (olisi voinut ja kannattanutkin maustaa jo ennen vakumointia, sillä tyhjiöpakkaus tehostaa lihan maustumista), ja nopeasti kuumalla pannulla kauniit pinnat.

Ja ou mai gaad että voi olla eroa pihvillä ja pihvillä! Pannulla paistaessa tai grillatessa liha kypsyy kerroksittain, ja pinta on aina kypsempi kuin sisus (joka voi olla hyvinkin raaka). Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta jos tasakypsää halajaa, on sen pannulla paistaminen erittäin vaikeaa. Ja vaikka luulisikin siinä onnistuneensa, sous vide -kypsytetyn lihan jälkeen tajuaa että ei, ei sittenkään. Myös ero rakenteessa on uskomaton: sous videssä kun neste pystyy pakkauksessa sisällä, on lopputuloksena täydellisen mehevä ja maukas liha.




Varsin onnistunut kikkailu siis ja ei liene vaikea arvata, että nälkä kasvaa syödessä. Kaaoskeittiössä siirrytään jatkossa sous vide -kikkailusta sous vide -kokkailuun. Postissa on nyt matkalla sirkulaattori, joka valmistaa ne täydelliset pihvit, kalat ja kananmunat (tätä on pakko kokeilla!).

Ja jota voi ohjata kännykällä. Arvatkaa kuka teki tilauksen?

Askeleen lähempänä tosi-marttautta

Wb-Martta ei juurikaan ompele, ei neulo, ei virkkaa eikä kudo (ainoa käsityönäyte on säärystin - nimenomaan yksikössä, koska kuka jaksaa kahta samanlaista neuloa? - ja housunlahkeet lyhennetään ilmastointiteipillä). Wb-Martta ei myöskään pese mattoja mäntysuovalla ja juuriharjalla, ei juuri koskaan muista tuulettaa vuodevaatteita paukkupakkasissa, eikä todellakaan huuhdo ikkunoita etikalla. Kierrättää huonosti ("laitetaan nämä kaikki kasseihin ja viedään kierrätykseen", kunnes kahden kuukauden päästä sekä Wb-Martta että Insinöörismies ovat tympääntyneitä jaloissa pyöriviin kasseihin ja jompikumpi kippaa ne sekajätteeseen), säilöö vain silloin tällöin (paitsi pakastaa ja kuivaa toki, ehkä siitä joku puolikas säälipiste?) ja kompostoi kaikkien sääntöjen vastaisesti (hauskinta on jos varikset saavat ruokaa).

Tosi-Martta testissä siis pyöreä nolla. On tyydyttävä Wb-Marttailuun.

Viime viikonloppuna Wb-Martta kuitenkin otti yhden pienen askeleen kohti tosi-marttailua leipomalla pullaa. Siis oikeata pullaa, oikeasti leipomalla (ei kaupan pakastealtaasta poimittuja raakapullia paistamalla, mitä pullan leipominen Kaaoskeittiössä tähän asti on tarkoittanut). Edellisestä kerrasta onkin tovi (Kaaoskeittiön tovi = noin seitsemän vuotta) vierähtänyt, ja pullapitkoja Wb-Martta ei ole väkertänyt ikinä. Ei ikinä. IKINÄ.

Mutta nyt opeteltiin. Wb-Marttaa kauhistutti (kaikki mutta varsinkin) nesteen oikean lämpötilan löytäminen (kohta - kohta - ääh liian kuumaa - jäähdytä - jäähdytä - ääh liian kylmää), taikinan vaivaaminen (kokemusta vain käsin vaivaamisesta niin että rakkulat rystysissä ja silti tuloksena kovaa pullaa), kohottaminen (nouseeko - nouseeko - nouseeko?), kippaaminen pöydälle (ääh se jauhopölyn määrä...), vääntäminen ja kääntäminen pitkulaisiksi (ammattilaiset taitaa kutsua riivaamiseksi?) niin että taikina tarttuu kaikkialle ja miten hitto se letitys muka menee?

Mutta ei niin isoa haastetta ettei Wb-Martta siihen tarttuisi. Yleiskoneen kulhoon sokeria ja sen sellaista, maito kattilaan ja lämpöä mittaamaan kuin ovulaatiota odottava nainen. Tasan määrätty lämpö ja kips kulhoon. Teknisesti orientoituneena Wb-Martta toki halusi mitata lämmön vielä tässäkin vaiheessa - hitto, liian kylmää. Uusi yritys - liian kuuma. Yritys - erehdys -menetelmällä lopulta jotakuinkin siedettävä lämpötila, ja sitten jauhoja ja hiivaa peliin ja vaivaamaan. Kenwoodille kiitos, tällä kertaa ei käsin vaivaamista eikä rakkoja, sen kun kurkkaa luukusta välillä ja lisää vähän jauhoja jos siltä näyttää. Helppoa kuin mikä.

Sitten kohoamaan. Viiden minuutin välein tarkkaileva kurkistus liinan alle ja lopulta, lopulta se pikku pirulainen alkaa nousta.

Pahin vaihe jäljellä - jauhopöly ja letitys. Mutta mutta - miksei taikina tartukaan mihinkään??? Jauhoa ei juurikaan tarvitse, ja taikinan käsittely on lasten leikkiä. Mitä hittoa? Ilmeisesti ihana Kenwood 💖 on tähänkin syyllinen, hyvin alustettu taikina on näemmä lauhkea kuin lammas.

Ja sitten, moderni Wb-Martta kääntyy Youtuben puoleen ja oppii sieltä: "kakkonen ylös, nelonen kolmosen ja ykkösen yli". Teoriassa helppoa, käytännössä aivan rakettitiedettä. Mutta Wb-Martta ei olisi Wb-Martta jos ei toiseen taikinanpuolikkaaseen pitänyt vielä testata toista letitystapaa (koska pullapitko on kuin säärystin). Joten kuten sekin onnistui.

Ja kas, lopputuloksena kaksi täydellistä (vinoa, epätasaista mutta täydellistä) pullapitkoa.

Seitsemän vuoden päästä sitten taas.

"Avaa tästä" ja muut keittiöärsytykset

Wannabe-Martta avautuu. Seuraavassa esittelemme Kaaoskeittiötä rassaavat suuret keittiöärsytykset.

"Avaa tästä"

Mikä on raivostuttavin asia keittiössä? Kaaoskeittiössä ne ovat ne kymmenet, ellei sadat erilaiset (elintarvike)pakkaukset, joihin on kuluttajan hämäämiseksi asetettu "avaa tästä" -teksti siihen kohtaan josta pakkaus ei tasan varmasti aukea.

Ei ole kerta eikä kaksi (eikä kymmenen eikä sata) kun Kaaoskeittiössä on yritetty ohjeen mukaan avata näitä hirviöpakkauksia. Vinkvink, kirosanat ja voima eivät auta yhtään. Yleensä näytelmä päättyy siihen, kun Insinöörismies vie vähintään saksilla ja veitsellä raadellut, mahdollisesti päällepoljetut pakkaukset Wannabe-Martan käsistä ja avaa ne jollain tempulla jonka vain insinöörit osaa.

Ihminen, joka on lentänyt kuuhun lähes 50 vuotta sitten, ajaa sähköautolla, lähettää viestejä silmänräpäyksessä maapallon toiselle puolelle ja kehittää aseita joilla voi räjäyttää itsensä ja samalla koko ihmiskunnan taivaan tuuliin, ei onnistu kehittämään pakkausta joka aukeaisi siitä mistä sen väitetään aukeavan. Miten tämä on mahdollista?

Tarjoiluehdotus

Koska joku on ehkä joskus vetänyt vettä keuhkoon siitä, ettei jauhelihapihvipaketista löytynytkään pakkauksen kuvassa olevaa persijatupsua, keksittiin kuluttajan suojelemiseksi "tarjoiluehdotus". Siitä lähtien tuo teksti on koristanut kaikkia elintarvikepakkauksia huvittavuuteen asti...

Ehdotatte siis että nauttisin tuorepastani viljantähkien ja raa'an kananmunan kera?

Kurvaanpa vielä vaniljankukkahyllyn kautta...

Mitä hittoa, tomusokeripakkaus ei siis sisälläkään marjapiirakkaa???

....eikä liivalehtipakkaus juustokakkua???

Mustikkamarmeladin varsin oiva kumppani, mustikka. Lehtineen.

Huvittavista tarjoiluehdotuksista on some-kohistukin useampaan otteeseen, viimeisimpänä tämän ansiosta. Pakko sanoa että onhan tuo jo varsin huvittavaa.

Photo credit: https://www.como.fi/uutiset/sulatejuuston-tarjoiluehdotus-kumpi-tassa-holmo-kuluttaja-vai-pirkka/

 Kahvinkeittimen tippalukko

Tuo nerokas keksintö joka pitää nesteen suodattimessa kun otat kannun alta pois. Paitsi se yksi tippa joka kuitenkin tippuu keittolevylle ja kärähtää siihen kiinni. Sitten kun haet rätin ja pyyhit palanutta kahviläiskää irti keittolevystä, seuraava tippa tippuu kämmenselällesi. Ja onhan se kuumaa, on.

Avokado

Raaka - raaka - raaka - raaka - raaka - raaka - raaka - hiukan pehmenee - odota ihan vähän vielä - kyp... - pilalla.

Kun tähän lisätään vielä kaikki ne ekologiset ja eettiset ongelmat joita avokadon viljelyyn ja kuljettamiseen maan ääristä liittyy, ei avokadoa pitäisi ostaa ollenkaan. Mutta miksi se on niin hyvää?

Ja tästä päästäänkin aasinsillan kautta Wannabe-Martan ykkösärsytykseen:

Ruoan rahtaaminen maa(pallo)n ääriin

Tuoreiden mansikoiden rahtaamisesta keskelle pimeintä Suomen talvea on puhuttu ennenkin ja tietänette, mitä olen siitä mieltä. Ei.mitään.järkeä.

Paljon enempää ei ole järkeä Sivukylän pellolla kasvaneen kaalin rahtaamisessa pääkaupungin logistiikkakeskukseen, jos se päätyy takaisin Sivukylän marketin heviosastolle parin kilometrin päähän sieltä, missä kasvoi. Niin ja jos jossain päin Suomea on Sivukylä, kuten ihan varmasti on, pahoittelut kotikylänne käyttämisestä tässä yhteydessä hypoteettisena esimerkkinä.

Eläinkuljetuksia en edes vaivaudu tarkemmin kommentoimaan, mutta jokaisen olisi syytä aiheeseen tutustua. Lihaa tuntuu saavan marketista usein uskomattoman halvalla, ja voi vai miettiä, mitä käsittämättömän halpa hinta tarkoittaa tuotantoketjussa. Onneksi Wb-Martalla on luottolihakauppias, jonka tilalla eläimet elävät hyvän elämän (ja jossa voi myös halutessaan mennä käymään jolloin tuon hyvän elämän voi omin silminkin todeta) ja aikanaan teurastetaan lähellä.

Mutta onneksi Wannabe-Marttan keittiössä on enemmän ilahduttavia kuin harmittavia asioita. Tänään ilahdutti leppoisa talvisää ja bostonkakku. Laajemmin näitä keittiöilonaiheita voitaisiinkin tarkastella tuonnempana.

Ottakaahan ilo irti viikonlopun viimeisistä tunneista!

Käsi ylös jos et tykkää parsakaalista!

...kokeile tätä ja kohta saatat tykätä.

Parsakaali, tuo hevitiskin vihreä viettelijätär, on kuin Saara Aalto: osa suomalaisista rakastaa, osa vihaa. Jos ainoa kokemus parsakaalista on huoltoaseman liikennemyymälän noutopöydän lämpöhauteessa jo jonkin aikaa noutajaansa odotellut harmahtava ylikypsä vetelys, eihän se ihme ole jos ei suuremmin innosta. Lähes takuuvarmasta gratiinistakin voi saada mautonta keittämällä parsakaalit liian kypsiksi ja jättämällä ne vetisiksi, ja sitten kuorruttamalla ne jollain rasvattoman maidon ja venhäjauhon sekoituksella. On nähty, Wb-Martaltakin jäi syömättä vaikka parsakaalin rakastajiin kuulunkin.

Mutta. Vaikka kuinka olisit mielipiteesi muodostanut ja järkähtämättömästi päättänyt parsakaalia koko lopun ikääsi vältellä, kokeile silti tätä. Jos et tästäkään tykkää niin ok, sitten se ei vaan ole sun juttu.

Elikkäs: leikkaa tuore parsakaali isohkoiksi nupuiksi. Pyörittele nuput öljyn, sitruunamehun ja mausteiden sekoituksessa (mausteet voit valita makusi mukaan mutta suosittelen ainakin suolaa, pippuria, ehkä valkosipulia joko tuoreena tai kuivattuna jauheena. Jos tulisuus on sun juttu, anna palaa chilin kanssa.) niin että ovat hyvin yltympäriinsä uitetut.

Paista uunissa 225 asteessa niin että parsakaali saa kunnolla väriä ja nuput sekä ruskistuvat että rapeutuvat kunnolla - aikaa menee noin 15 min. Ja ooh. Ei ole vetistä eikä vetelää, ja makukin jotain ihan muuta kuin siellä huoltoas... no siellä.

Talvipäivien slow food

Talvi saapui viimeinkin eteläiseenkin Suomeen. Sosiaalinen media täyttyi hetkessä lumisista kaupunkikuvista, kadut ja puistot lumesta iloitsevista lapsista (ei tarvita kuin sentti lunta kun pulkat ilmestyvät katukuvaan, lapsilla kun on tuo hetkestä nauttimisen taito jonka ihminen aikuistuessaan valitettavasti kadottaa). Wb-Martta ei ole kovin kummoinen talvi-ihminen mutta olisihan se nyt kummallinen talvi ollut jos ei yhtään lunta olisi Helsingin kaduille saatu.

Talvisiin ulkoilupäiviin sopivat erilaiset pitkään haudutettavat ruoat, kuten Wb-Martan edesmennyt mummi tapasi sanoa, kuin hajuvesi lihapulliin. Lihapadat ja -keitot  tekevät ulkoilun jälkeen kauppansa. Halvemmat lihat sopivat näihin talvisiin ruokiin hyvin, joten fileet, paistit ja jauhelihat Wb-Martta jättää tähän vuoden aikaan kauppaan, mukaan tarttuu potkaa, lapaa ja niskaa. Sekä tietysti juureksia, sipulia ja kaalia: Wb-Martta ostaa talvella tuskin ikinä salaattia tai kurkkua. Kesäjuttuja semmoset.

Jos Kaaoskeittiöstä joku kokkausverme puuttuu, on se leivinuuni. Tosin varaava takkakin ruoanvalmistukseen suhtkoht sopii, ja sellainen löytyy kyllä. Kaaoskeittiön takassa muhiikin usein talviöisin seuraavan päivän lounaaksi tai päivälliseksi suunniteltu ruoka. Pitkään haudutettavien ruokien valmistelu on yleensä kohtuullisen pienitöistä, ja sen jälkeen ruoka valmistuukin itsekseen. Eikä ruokailun ajankohdallakaan ole niin nokonuukaa, tunti tai pari sinne tänne (varsinkin sinne eli myöhemmäksi), ruoka ei ota nokkiinsa. Uunista leviää yleensä huumava tuoksu siinä vaiheessa kun liha alkaa olla sopivaa syötäväksi, ja tuoksun houkuttelemana yleensä syöjätkin löytävät paikalle.

Silloin kun onnistuu possunposkia jostain saamaan, tekee Wb-Martta niistä espanjalaishenkistä pitkään haudutettavaa tomaattista pataa chorizomakkaran kera. Tätä Kaaoskeittiössä kokkailtiin viime viikonloppuna. Posketkin sattuivat olemaan ibericopossua joten chorizo ja possut seurustelivat mitä mainioimmin keskenään. Niille oli välttämätöntä kipaista seuraksi espanjalainen punaviini koska eihän italialainen saati ranskalainen olisi käynyt päinsä mitenkään 😄

Resepti on, kuten Kaaoskeittiössä yleensäkin, varsin yksinkertainen. Reilusti sipulia ja chorizoa (sitä raakaversiota), sopivasti valkosipulia, chiliä ja savupaprikaa, ja näiden seuraan pinnoiltaan kiinni paistetut possunposket (miksei mikä hyvänsä muukin pitkään haudutettava liha tähän passaisi). Sitten vain pari purkkia hyvälaatuista tomaattimurskaa päälle. Kiireetöntä hauduttelua useamman tunnin ajan ja voilá! Tällä kertaa Wb-Martta heitti kypsennyksen loppupuolella pari perunaakin lohkoina mukaan joten lisäkkeistä tarvinnut erikseen huolehtia. Joskus Wb-Martta on lisännyt loppupuolella myös paahdettua paprikaa ja jopa herkkusieniä mukaan. Veikkaan että kikherneet tai pavut voisivat passata myös. Nyt kylkeen tehtiin vielä nyhtöleipä joka oli aivan taivaallista, googlaa "nyhtöleipä" jos ei ole tuttu juttu.

Wb-Martalle kävi taannoin vahinko. Perjantain Reko-myynnistä ostetut naudan ribsit unohtuivat viikonlopun tuoksinassa jääkaapin perukoille, ja asiaan herättiin vasta sunnuntaina myöhään iltapäivällä. Maanantaina oli sekä Wb-Martalla että Insinöörismiehellä alkamassa viikon työputki eikä kokkailuja silloin pahemmin ehdi harrastaa. FAIL. 

Possunribsit lienevät monille tuttuja, mutta naudan ribsejä tavalliselta lihatiskiltä bongaa selvästi harvemmin. Possunribsit kuuluvat ehkä enemmän grillikauteen (joka tosin Kaaoskeittiössä jatkuu 365 päivää vuodessa), mutta naudan ribsit käyvät talviajan kokkailuun kuin nenä päähän, ne kun vaativat todella pitkän kypsytyksen. Siis todella pitkän. TOOOODEEEEELLAAAAAA PIIIIITKÄÄÄÄÄÄN. Vielä silloinkaan, kun luut jo irtovat lihasta, ei liha silti vielä ole välttämättä mukavan mureaa syötäväksi.

Nopea arviointi vaihtoehdoista: Jätetäänkö koko homma seuraavaan viikonloppuun? Ei säily. Pakastetaanko? Ei, liha kuivuu. Valmistetaan nyt? Öö, nukkuakin pitäisi (nukkumisesta Wb-Martta ei tingi edes ruoanlaiton takia). Yöksi uuniin? Argh, ei ehdi aamulla jäähtyä. Oli pakko virittää yhdistelmämalli: kypsytetään osittain nyt, lisää myöhemmin.

Tuumasta toimeen. Ribsit käärittiin pikaisesti leivinpaperiin ja folioon (kuten Kaaoskeittiössä ribsit pääsääntöisesti kypsennetään, perään sitten maun mukaan vielä grilliä, uunia tai keittämistä) ja työnnettiin kiireesti uuniin. Lihat ehtivät viisi-kuusi tuntia kypsyä, joka oli juuri riittävästi siihen, että luut irtosivat helposti. Ulos yöksi jotta jäähtyivät ja aamulla koko komeus +2-asteiseen jääkaappiin odottamaan seuraavaa viikonloppua.

Seuraavana viikonloppuna lihan kypsyttämistä sitten jatkettiin lihaliemessä hauduttaen, ja useamman  tunnin jälkeen liha olikin sitten aivan supermureaa ja maukasta. Luista tietenkin puuhasteltiin vielä lihalientä pakastimeen tulevien kastikkeiden pohjaksi. Aivan superhyvää oli mutta ei tällä kertaa kaikkein yksinkertaisin valmistusmenetelmä. Todellista slow foodia kun kaksi viikonloppua menee yhden ruoan valmistukseen 😊

Nyt Wb-Martta haaveilee pulkkamäestä ja minttukaakaobaarista. Saapa nähdä päättyykö Suomen talvi ennen kuin se saadaan aikaiseksi 😏 Ensi viikonloppuna mahdollisesti brunssihommeleitä. Siihen asti adios!