"Avaa tästä" ja muut keittiöärsytykset

Wannabe-Martta avautuu. Seuraavassa esittelemme Kaaoskeittiötä rassaavat suuret keittiöärsytykset.

"Avaa tästä"

Mikä on raivostuttavin asia keittiössä? Kaaoskeittiössä ne ovat ne kymmenet, ellei sadat erilaiset (elintarvike)pakkaukset, joihin on kuluttajan hämäämiseksi asetettu "avaa tästä" -teksti siihen kohtaan josta pakkaus ei tasan varmasti aukea.

Ei ole kerta eikä kaksi (eikä kymmenen eikä sata) kun Kaaoskeittiössä on yritetty ohjeen mukaan avata näitä hirviöpakkauksia. Vinkvink, kirosanat ja voima eivät auta yhtään. Yleensä näytelmä päättyy siihen, kun Insinöörismies vie vähintään saksilla ja veitsellä raadellut, mahdollisesti päällepoljetut pakkaukset Wannabe-Martan käsistä ja avaa ne jollain tempulla jonka vain insinöörit osaa.

Ihminen, joka on lentänyt kuuhun lähes 50 vuotta sitten, ajaa sähköautolla, lähettää viestejä silmänräpäyksessä maapallon toiselle puolelle ja kehittää aseita joilla voi räjäyttää itsensä ja samalla koko ihmiskunnan taivaan tuuliin, ei onnistu kehittämään pakkausta joka aukeaisi siitä mistä sen väitetään aukeavan. Miten tämä on mahdollista?

Tarjoiluehdotus

Koska joku on ehkä joskus vetänyt vettä keuhkoon siitä, ettei jauhelihapihvipaketista löytynytkään pakkauksen kuvassa olevaa persijatupsua, keksittiin kuluttajan suojelemiseksi "tarjoiluehdotus". Siitä lähtien tuo teksti on koristanut kaikkia elintarvikepakkauksia huvittavuuteen asti...

Ehdotatte siis että nauttisin tuorepastani viljantähkien ja raa'an kananmunan kera?

Kurvaanpa vielä vaniljankukkahyllyn kautta...

Mitä hittoa, tomusokeripakkaus ei siis sisälläkään marjapiirakkaa???

....eikä liivalehtipakkaus juustokakkua???

Mustikkamarmeladin varsin oiva kumppani, mustikka. Lehtineen.

Huvittavista tarjoiluehdotuksista on some-kohistukin useampaan otteeseen, viimeisimpänä tämän ansiosta. Pakko sanoa että onhan tuo jo varsin huvittavaa.

Photo credit: https://www.como.fi/uutiset/sulatejuuston-tarjoiluehdotus-kumpi-tassa-holmo-kuluttaja-vai-pirkka/

 Kahvinkeittimen tippalukko

Tuo nerokas keksintö joka pitää nesteen suodattimessa kun otat kannun alta pois. Paitsi se yksi tippa joka kuitenkin tippuu keittolevylle ja kärähtää siihen kiinni. Sitten kun haet rätin ja pyyhit palanutta kahviläiskää irti keittolevystä, seuraava tippa tippuu kämmenselällesi. Ja onhan se kuumaa, on.

Avokado

Raaka - raaka - raaka - raaka - raaka - raaka - raaka - hiukan pehmenee - odota ihan vähän vielä - kyp... - pilalla.

Kun tähän lisätään vielä kaikki ne ekologiset ja eettiset ongelmat joita avokadon viljelyyn ja kuljettamiseen maan ääristä liittyy, ei avokadoa pitäisi ostaa ollenkaan. Mutta miksi se on niin hyvää?

Ja tästä päästäänkin aasinsillan kautta Wannabe-Martan ykkösärsytykseen:

Ruoan rahtaaminen maa(pallo)n ääriin

Tuoreiden mansikoiden rahtaamisesta keskelle pimeintä Suomen talvea on puhuttu ennenkin ja tietänette, mitä olen siitä mieltä. Ei.mitään.järkeä.

Paljon enempää ei ole järkeä Sivukylän pellolla kasvaneen kaalin rahtaamisessa pääkaupungin logistiikkakeskukseen, jos se päätyy takaisin Sivukylän marketin heviosastolle parin kilometrin päähän sieltä, missä kasvoi. Niin ja jos jossain päin Suomea on Sivukylä, kuten ihan varmasti on, pahoittelut kotikylänne käyttämisestä tässä yhteydessä hypoteettisena esimerkkinä.

Eläinkuljetuksia en edes vaivaudu tarkemmin kommentoimaan, mutta jokaisen olisi syytä aiheeseen tutustua. Lihaa tuntuu saavan marketista usein uskomattoman halvalla, ja voi vai miettiä, mitä käsittämättömän halpa hinta tarkoittaa tuotantoketjussa. Onneksi Wb-Martalla on luottolihakauppias, jonka tilalla eläimet elävät hyvän elämän (ja jossa voi myös halutessaan mennä käymään jolloin tuon hyvän elämän voi omin silminkin todeta) ja aikanaan teurastetaan lähellä.

Mutta onneksi Wannabe-Marttan keittiössä on enemmän ilahduttavia kuin harmittavia asioita. Tänään ilahdutti leppoisa talvisää ja bostonkakku. Laajemmin näitä keittiöilonaiheita voitaisiinkin tarkastella tuonnempana.

Ottakaahan ilo irti viikonlopun viimeisistä tunneista!

Käsi ylös jos et tykkää parsakaalista!

...kokeile tätä ja kohta saatat tykätä.

Parsakaali, tuo hevitiskin vihreä viettelijätär, on kuin Saara Aalto: osa suomalaisista rakastaa, osa vihaa. Jos ainoa kokemus parsakaalista on huoltoaseman liikennemyymälän noutopöydän lämpöhauteessa jo jonkin aikaa noutajaansa odotellut harmahtava ylikypsä vetelys, eihän se ihme ole jos ei suuremmin innosta. Lähes takuuvarmasta gratiinistakin voi saada mautonta keittämällä parsakaalit liian kypsiksi ja jättämällä ne vetisiksi, ja sitten kuorruttamalla ne jollain rasvattoman maidon ja venhäjauhon sekoituksella. On nähty, Wb-Martaltakin jäi syömättä vaikka parsakaalin rakastajiin kuulunkin.

Mutta. Vaikka kuinka olisit mielipiteesi muodostanut ja järkähtämättömästi päättänyt parsakaalia koko lopun ikääsi vältellä, kokeile silti tätä. Jos et tästäkään tykkää niin ok, sitten se ei vaan ole sun juttu.

Elikkäs: leikkaa tuore parsakaali isohkoiksi nupuiksi. Pyörittele nuput öljyn, sitruunamehun ja mausteiden sekoituksessa (mausteet voit valita makusi mukaan mutta suosittelen ainakin suolaa, pippuria, ehkä valkosipulia joko tuoreena tai kuivattuna jauheena. Jos tulisuus on sun juttu, anna palaa chilin kanssa.) niin että ovat hyvin yltympäriinsä uitetut.

Paista uunissa 225 asteessa niin että parsakaali saa kunnolla väriä ja nuput sekä ruskistuvat että rapeutuvat kunnolla - aikaa menee noin 15 min. Ja ooh. Ei ole vetistä eikä vetelää, ja makukin jotain ihan muuta kuin siellä huoltoas... no siellä.

Talvipäivien slow food

Talvi saapui viimeinkin eteläiseenkin Suomeen. Sosiaalinen media täyttyi hetkessä lumisista kaupunkikuvista, kadut ja puistot lumesta iloitsevista lapsista (ei tarvita kuin sentti lunta kun pulkat ilmestyvät katukuvaan, lapsilla kun on tuo hetkestä nauttimisen taito jonka ihminen aikuistuessaan valitettavasti kadottaa). Wb-Martta ei ole kovin kummoinen talvi-ihminen mutta olisihan se nyt kummallinen talvi ollut jos ei yhtään lunta olisi Helsingin kaduille saatu.

Talvisiin ulkoilupäiviin sopivat erilaiset pitkään haudutettavat ruoat, kuten Wb-Martan edesmennyt mummi tapasi sanoa, kuin hajuvesi lihapulliin. Lihapadat ja -keitot  tekevät ulkoilun jälkeen kauppansa. Halvemmat lihat sopivat näihin talvisiin ruokiin hyvin, joten fileet, paistit ja jauhelihat Wb-Martta jättää tähän vuoden aikaan kauppaan, mukaan tarttuu potkaa, lapaa ja niskaa. Sekä tietysti juureksia, sipulia ja kaalia: Wb-Martta ostaa talvella tuskin ikinä salaattia tai kurkkua. Kesäjuttuja semmoset.

Jos Kaaoskeittiöstä joku kokkausverme puuttuu, on se leivinuuni. Tosin varaava takkakin ruoanvalmistukseen suhtkoht sopii, ja sellainen löytyy kyllä. Kaaoskeittiön takassa muhiikin usein talviöisin seuraavan päivän lounaaksi tai päivälliseksi suunniteltu ruoka. Pitkään haudutettavien ruokien valmistelu on yleensä kohtuullisen pienitöistä, ja sen jälkeen ruoka valmistuukin itsekseen. Eikä ruokailun ajankohdallakaan ole niin nokonuukaa, tunti tai pari sinne tänne (varsinkin sinne eli myöhemmäksi), ruoka ei ota nokkiinsa. Uunista leviää yleensä huumava tuoksu siinä vaiheessa kun liha alkaa olla sopivaa syötäväksi, ja tuoksun houkuttelemana yleensä syöjätkin löytävät paikalle.

Silloin kun onnistuu possunposkia jostain saamaan, tekee Wb-Martta niistä espanjalaishenkistä pitkään haudutettavaa tomaattista pataa chorizomakkaran kera. Tätä Kaaoskeittiössä kokkailtiin viime viikonloppuna. Posketkin sattuivat olemaan ibericopossua joten chorizo ja possut seurustelivat mitä mainioimmin keskenään. Niille oli välttämätöntä kipaista seuraksi espanjalainen punaviini koska eihän italialainen saati ranskalainen olisi käynyt päinsä mitenkään 😄

Resepti on, kuten Kaaoskeittiössä yleensäkin, varsin yksinkertainen. Reilusti sipulia ja chorizoa (sitä raakaversiota), sopivasti valkosipulia, chiliä ja savupaprikaa, ja näiden seuraan pinnoiltaan kiinni paistetut possunposket (miksei mikä hyvänsä muukin pitkään haudutettava liha tähän passaisi). Sitten vain pari purkkia hyvälaatuista tomaattimurskaa päälle. Kiireetöntä hauduttelua useamman tunnin ajan ja voilá! Tällä kertaa Wb-Martta heitti kypsennyksen loppupuolella pari perunaakin lohkoina mukaan joten lisäkkeistä tarvinnut erikseen huolehtia. Joskus Wb-Martta on lisännyt loppupuolella myös paahdettua paprikaa ja jopa herkkusieniä mukaan. Veikkaan että kikherneet tai pavut voisivat passata myös. Nyt kylkeen tehtiin vielä nyhtöleipä joka oli aivan taivaallista, googlaa "nyhtöleipä" jos ei ole tuttu juttu.

Wb-Martalle kävi taannoin vahinko. Perjantain Reko-myynnistä ostetut naudan ribsit unohtuivat viikonlopun tuoksinassa jääkaapin perukoille, ja asiaan herättiin vasta sunnuntaina myöhään iltapäivällä. Maanantaina oli sekä Wb-Martalla että Insinöörismiehellä alkamassa viikon työputki eikä kokkailuja silloin pahemmin ehdi harrastaa. FAIL. 

Possunribsit lienevät monille tuttuja, mutta naudan ribsejä tavalliselta lihatiskiltä bongaa selvästi harvemmin. Possunribsit kuuluvat ehkä enemmän grillikauteen (joka tosin Kaaoskeittiössä jatkuu 365 päivää vuodessa), mutta naudan ribsit käyvät talviajan kokkailuun kuin nenä päähän, ne kun vaativat todella pitkän kypsytyksen. Siis todella pitkän. TOOOODEEEEELLAAAAAA PIIIIITKÄÄÄÄÄÄN. Vielä silloinkaan, kun luut jo irtovat lihasta, ei liha silti vielä ole välttämättä mukavan mureaa syötäväksi.

Nopea arviointi vaihtoehdoista: Jätetäänkö koko homma seuraavaan viikonloppuun? Ei säily. Pakastetaanko? Ei, liha kuivuu. Valmistetaan nyt? Öö, nukkuakin pitäisi (nukkumisesta Wb-Martta ei tingi edes ruoanlaiton takia). Yöksi uuniin? Argh, ei ehdi aamulla jäähtyä. Oli pakko virittää yhdistelmämalli: kypsytetään osittain nyt, lisää myöhemmin.

Tuumasta toimeen. Ribsit käärittiin pikaisesti leivinpaperiin ja folioon (kuten Kaaoskeittiössä ribsit pääsääntöisesti kypsennetään, perään sitten maun mukaan vielä grilliä, uunia tai keittämistä) ja työnnettiin kiireesti uuniin. Lihat ehtivät viisi-kuusi tuntia kypsyä, joka oli juuri riittävästi siihen, että luut irtosivat helposti. Ulos yöksi jotta jäähtyivät ja aamulla koko komeus +2-asteiseen jääkaappiin odottamaan seuraavaa viikonloppua.

Seuraavana viikonloppuna lihan kypsyttämistä sitten jatkettiin lihaliemessä hauduttaen, ja useamman  tunnin jälkeen liha olikin sitten aivan supermureaa ja maukasta. Luista tietenkin puuhasteltiin vielä lihalientä pakastimeen tulevien kastikkeiden pohjaksi. Aivan superhyvää oli mutta ei tällä kertaa kaikkein yksinkertaisin valmistusmenetelmä. Todellista slow foodia kun kaksi viikonloppua menee yhden ruoan valmistukseen 😊

Nyt Wb-Martta haaveilee pulkkamäestä ja minttukaakaobaarista. Saapa nähdä päättyykö Suomen talvi ennen kuin se saadaan aikaiseksi 😏 Ensi viikonloppuna mahdollisesti brunssihommeleitä. Siihen asti adios!

-ton -ton -ton

Eletään jälleen sitä aikaa vuodesta kun suomalaiset siirtyvät elämään terveellistä ja nuhteetonta elämää. Tipaton, rasvaton, suolaton, sokeriton, huviton, hajuton, mauton. Lehdet, mainokset ja sosiaalinen media pursuavat uudenvuoden lupauksia, ohjeita terveelliseen elämään, oppaita kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen, hyötyjä tipattomasta tammikuusta ja vastustamattomia tarjouksia kuntosaliketjuilta.

Photo credit: http://stateofopportunity.michiganradio.org

Tämä suomalaisten oma ramadan, paasto pahoista tavoista, jonka avulla osoitamme itsekuria ja muutumme hyviksi ihmisiksi. Kaksin käsin suklaata mättävän sohvaperunan tilalle ilmestyy itsestään kokonaisvaltaisesti huolehtiva monitoimiliikkuja. Viinin lipittämistä harrastava kultturelli muuttuu henkeväksi joogiksi. Kuntosalikortit, elämäntapaoppaat, laihdutusohjelmat ja paastopaketit tekevät kauppansa. Edes uuden alkoholilain vapauttama (suomalaisten rappioksi ennustettu) maitokaupan nelosolut ei saa sisukasta suomalaista retkahtamaan. Kun joku ostaa tölkin, hän tekee sen "uteliaisuudesta" tai "kokeilunhalusta", ja pääsee tästä hyvästä lehteen.

Hyvä niin. Vai onko? Varmasti, jos edes jotain jää pysyväksi elämäntavan muutokseksi. Usein näin ei kuitenkaan ole - helmikuun koittaessa otetaan kaikki menetetty takaisin korkojen kera, eikä elämäntapamuutoksesta hyötynyt kuin korkeintaan kuntosaliyrittäjä.

Miten olisi kohtuus tässäkin asiassa? Ei kaiken kerralla lopettaminen tai tyhjästä aloittaminen, vaan vähentäminen, parantaminen tai lisääminen. Harvassa ovat ne menestystarinat, joissa on onnistuttu muuttamaan kaikki elämän osa-alueet kerralla. Ja miksi niin pitäisikään tehdä, sehän olisi kuin vaihtaisi oman elämänsä jonkun toisen henkilön elämään.

Pienet muutokset eivät vain tahdo olla kovin houkuttelevia, onhan se paljon hohdokkaampaa laittaa koko elämä uuteen uskoon kerralla.

Eikö Wb-Martta sitten tee uudenvuodenlupauksia, tai joulun juhlaputken jälkeen mitään muutoksia? Toki. Mutta -ton -ton -ton -periaatteiden sijasta Wb-Martta pyrkii lisäämään hieman sitä, mikä tekee hyvää ja vähentämään hieman sitä, mikä ei ole hyvästä. Sillä voi (ehkä) jatkaa koko vuoden - sitä tosin harjoitellaan vielä 😊

Stressitöntä tammikuuta kaikille!

Ps. Tokihan Wb-Marttakin on kokeillut uudenvuodenlupaukset rankemman kautta. Facebook-muisto vuodelta 2011 kertoo "unelmoin salami-aurajuustopizzasta mutta tyytyisin paremman puutteessa vaikka ruisleipään". Tällöin 2 päivää paastoa takana... 😃

Tikkua silmään

Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, sanoo vanha kansa. Tätä uhmaten aion kuitenkin muistella hieman vuoden 2017 tapahtumia, näin uuden vuoden kynnyksellä. Harvoin on aikaa tai tilaisuutta muistella menneitä onnistumisia tai haasteita (vaikka se olisi monestakin syystä hyväksi) mutta vuoden vaihtuessa niin  tulee usein tehtyä. Tämä päättyvä vuosi on ollut Wb-Martalle harvinaisen tapahtumarikas - monessa suhteessa vähän turhankin - mutta mennyttä vuotta voi kuitenkin katsella taaksepäin hyvillä mielin.

Alkuvuodesta Wb-Martta kokkaili harvinaisen paljon. Kotona oli enemmän suita ruokittavana kuin yleensä, ja arkiruokaa tarvittiin jokaiselle päivälle. Wb-Martta sai muistutella mieleen niin makaroonilaatikot kuin kanapastakastikkeetkin, ruokia jotka eivät yleensä ihan perusrepertuaariin kuulu, kun Kaaoskeittiössä kokkaillaan yleensä viikonloppuisin. Sienipiirakoitakin väsättiin alkuvuonna monta, oi nam.

Kevään koittaessa Wb-Martta ja insinöörismies viettivät viikon Kreikassa alkuvuoden koitoksista toipuen. Ooh sitä paikallisen ruokatarjonnan ihanuutta. Viikon mittaista äyriäis-valkoviinidiettiä voi suositella, varsinkin jos maisematkin ovat kohdillaan. Voisin tottua.

Kevään korvalla Kaaoskeittiön terassille ilmaantui mystinen vihreä savimuna. Grillimaisterit jo arvasivatkin, Insinöörismies täytti vuosien haaveensa ja hankki munagrillin (voitte kuvitella tästä väännettyjen vitsien määrää). Muna kävikin sitten koko kesän (ja sen jälkeenkin) kuumana: siellä on käristelty niin pihvit, kalat kuin pizzatkin. Pizzan paistamisesta grillissä on pakko vielä mainita: uskomattoman hankalaa, uskomattoman hyvää. Grilli pitää olla riittävän kuuma, jotta pohjasta saa oikeanlaisen, eli tällaisen...

...mutta ihan yhtä todennäköisesti pohja palaa ennen kuin juusto ehtii sulaa:

Lisäksi tarvitaan pitkä ja leveä lapio ja yhtä aikaa kärsivällisyyttä (älä avaa kantta vielä, älä avaa kantta vielä, älä avaa kantta vielä) ja nopeutta (NYT KANSI AUKI JA PIZZA ULOS) ja paljon taikinaa jotta edes muutama onnistuu syömäkelpoisesti. Malttia täytteiden kanssa, vain hyvin säästeliäästi jotta pohjalla ja päällisellä on edes jotain mahdollisuuksia valmistua samassa tahdissa. Vähän punaviiniä kokille helpottaa tilannetta ja vähentää turhautumista.

Mutta sitten kun onnistuu... omnomnomnom. Ei ole parempaa. Ja missään tavallisessa uunissa ei todellakaan saa aikaan mitään samansuuntaistakaan. Leivinuunissa varmasti.

Kesä on Wb-Martalle elämän parasta aikaa. Aurinko paistaa (paitsi Suomessa), on lämmintä (paitsi Suomessa) ja valoisaa (myös Suomessa). Ja loma, ja aikaa puuhastella kaikkea sitä mitä arkena ei ehdi. Tänä kesänä Wb-Martta innostui muoteista. Tähtimuoteista, sydänmuoteista, ooh pelikorttimaiden muoteista ooh mitä kaikkea näillä voikaan tehdä (no ei yhtään mitään), pyöreä, neliö kolmio, kukka, oooh oooh. Ja sitten mentiin... vuoden koukuttajan titteli menee vesimelonitähdille.

Myös mansikoiden kuorruttaminen suklaalla ja erilaisilla tilpehööreillä oli tämän kesän hittijuttu ja sitä pitikin harrastaa moneen otteeseen. Täytyy sanoa että erittäin kivaa, hämmästyttävän helppoa, ja tumpelokin (kuten Wb-Martta, enemmän intoa kuin taitoa) saa ihan mukiin menevää jälkeä aikaiseksi. Suosittelen LÄMPIMÄSTI.


Syksyllä Wb-Martta lähti metsään. Suhteellisuudentajun on jo ajat sitten todettu olevan Wb-Martalle tuntematon käsite, ja syksyinen sienimetsä on siitä loistava esimerkki. "Ai ei sienet enää mahdu mihinkään?" - Ei se mitään, kerätään silti vähän lisää, eihän näitä metsäänkään voi jättää. "Kas, en jaksa kantaa keräämiäni sieniä metsästä." - Ei se mitään, kerätään silti vähän lisää... Mutta sienestäminen on superterapeuttista, ja kun puoli viikonloppua kyykkii metsässä ja toisen puolen siivoaa, ryöppää ja kuivaa, maistuu toimistotyöntekijän arki maanantaiaamuna taas harvinaisen hyvältä. Puhumattakaan siitä ilosta jonka talvella saa kokatessaan itse kerättyjä kantarellejä, suppilovahveroita tai mustatorvisieniä. Tai lampaankääpiä. Tai orakkaita. Tai rouskuja. Tai tai tai... lähes loputtomasti.


Kuten aikaisemminkin on käynyt ilmi, Wb-Martta ei ole kovin kummoinen jouluihminen, ei ainakaan perinteisessä merkityksessä. Kaaoskeittiössä ei ole koskaan paistettu kinkkua eikä laatikoita, jouluna ei syödä rosollia (rosolli on muuten ehkä Wb-Martan maailmassa käsittämättömin "herkku": porkkanoita ja suolakurkkua vaaleanpunaisessa kermavaahdossa???  Tykkääkö siitä oikeasti joku???) eikä joulupöydässä ole punaista liinaa. Eli jos Kaaoskeittiössä joulua vietetään, tehdään se varsin epäperinteisin menoin, pöydän antimista kalat ja ehkä riisipuuro perinteisin osuus.

Vaikka Wb-Martta ei ollut tänä vuonna joulua kotona, pikkujouluja järjestettiin tänä vuonna muutamatkin. Ensimmäisistä varsin epäperinteisistä kekkereistä olikin juttua jo edellisessä blogitekstissä. Jälkimmäisissä, viikkoa ennen joulua vietettävissä pikkujouluissa aloiteltiin pikkunaposteltavalla (kylmäsavulohi + piparjuuri; mäti + smetana; ja viikuna + ilmakuivattu kinkku). Näpertäminen oli superhauskaa ja syöminen vielä hauskempaa, ja näiden voimalla jaksoi odotella pääruokaa jonka tuunaaminen kestikin usemman tunnin...

Varsinaiseksi pääruoaksi Insinöörismies jälkikasvuineen nimittäin kokkasi lihamureketta, eikä mitään tavallista lihamureketta (tietenkään) vaan "kardiologin painajaiseksi" nimettyä juustolla ja pekonilla ryyditettyä versiota. Innokkaita kokkaajia riitti Kaaoskeittiössä useampia. Koko komeus käärittiin vielä pizzataikinaan. Jonkinlainen pizzan ja burgerin yhdistelmä siis ehkä...


Jälkkäriksi pikkujouluissa nautittiin niin ikään överituunattua piparkakkukääretorttua: piparkakkumausteella maustettu kääretorttupohja, vaniljarahkaa (koska piparkakkurahka oli kaupasta loppu), piparkakkudominoja, piparkakkusuklaata sekä glögisiirappia. Aivan hyvää mutta kaiken edellä mainitun jälkeen lievästi liikaa 😃

Nyt alkaa vuosi kääntyä kohti päätöstään. Uutta vuotta Wb-Martta juhlii rauhaisissa merkeissä ja todennäköisesti on rakettien paukkuessa jo unten mailla 😀

Vuoden 2017 yhteenvetona Wannabe-Martta
- kiittää: hyvää sienivuotta, pitkää mansikkakautta, Reko-myyntiä (iso peukku!) ja kukkakaalitalkoita
- moittii: huonoa kesää, hirvikärpäsiä ja pilvimunia (muistatteko vielä tuon alkuvuoden boomin pilven mallisista munista, aivan höpöhöpöä, sanoo Wb-Martta)
- yllättyi: vakumointikoneesta, Green Eggistä, lampaankääpäpihveistä, härkiksestä ja nyhtökaurasta
- sai parhaan kokkauskokemuksensa: suklaamansikoista ja grillipizzasta
- koukuttui: vesimelonitähdistä ja ruokakuvauksesta Instagramiin

Loistavaa ja räiskyvää vuodenvaihdetta kaikille, koirat kiinni ja suojalasit päähän jos tarvii paukutella! Tavataan ensi vuonna!

Joulunaluspuuhia

Wb-Martta on täyttänyt viime viikkojen kalenterinsa mitä erinäisimmillä jouluaiheisilla häppeningeillä. Pikkujoulut, glögit, tortut, skumpat ja humpat ovat seuranneet toistaan niin katkeamattomana virtana (pikkujoulutglögittortutskumpathumpatpikkujoulutglögittortutskumpathumpat...) ettei ole välissä ehtinyt tapahtumia tekstiksi muotoilla. Mutta jos jonkinlaista ruokapuolta on ehditty puuhastella!

Ensimmäistä kertaa ikinä Wb-Martta tutustui siikacevicheen. Tai no, ainakin ensimmäistä kertaa kokkaajan roolissa, ehkä jossain ravintolassa sitä on tullut syötyä mutta ei voi sanoa että olisi erityisesti mieleen jäänyt. Wb-Martta ei muutoinkaan ole kummoinen siian ystävä (olen vähän outo, tiedän). Graavisiika, savusiika ja paistettu siika - joo-o, ihan ok, mutta tehdäänkö ensi viikonloppuna jotain ihan muuta?

Mutta. Siikaceviche. JOTAIN IHAN MUUTA. Ooh. Namnamnamnam. Resepti on taas kerran maailman helpoin. Pieneksi kuutioitu nahaton ja ruodoton siika uitetaan punasipulin, valkosipulin, chilin ja korianterin (ehkä ripaus suolaa ja pippuria) kanssa reilussa limemehussa kolmesta neljään tuntia. Pariin otteeseen kannattaa käydä kääntelemässä jotta maustuu tasaisesti. Uittaminen on itse asiassa vähättelyä, hukuttaminen olisi osuvampi termi: limemehua on oltava niin että siika varmasti siihen hyvin peittyy. Riittävästi kylpeneen kalan tunnistaa värin muutoksesta: raakana läpikuultava siika muuttuu kypsyessään valkoiseksi. Siinä vaiheessa ääntä kohti. Itse paahdoin uunissa ohuita Maalahden limpun siivuja kaveriksi, jotkut tykkäävät nachojen kanssa, voi se siihenkin passata. Oli miten oli, hyvää on.

Tosin leiville kävi ensin näin 😄

Pääruoaksi tämän jälkeen grillattua flanksteak (koska insinöörismies ja grilli) chimichurrikastikkeella ja feta-vesimelonisalaattia. Kuvaaminen siinä pikkujoulutohinassa unohtui, mutta alla kuva kesäisestä harjoituskappaleesta (tässä salaatissa myös mansikoita, mutta kun kuvittelee mansikat salaatista pois niin saa varsin osuvan käsityksen mistä on kyse).

Jälkkäriksi kahden suklaan moussea ("tämähän-on-ihan-helppoa-eikä-tässä-mitään-mittoja-tarvita") joka ei sitten ihan edeltäjiensä veroisesti onnistunut. Mutta kaksi kolmesta, aivan kelpo suoritus.

Seuraavissa pikkujouluissa sitten kokattiinkin kolmen miehen voimin lihamurekkeen tuning-versiota, mutta siitä lisää ensi kerralla. Stressittömiä jouluvalmisteluja!

Nostalgiaruokaa

Meillä kaikilla on nostalgisia makumuistoja. Monet niistä juontuvat lapsuudesta tai nuoruudesta, jotkut ehkä liittyvät johonkin tärkeään hetkeen. Useimmat niistä hyviä, mutta kai niitä koulun ruokalan tillilihamuistojakin voi nostalgisiksi kutsua (itselläni tosin ei tillilihan eikä muunkaan kouluruoan suhteen ollut mitään ongelmaa, kouluruoasta on Wb-Martalle jäänyt yksinomaan hyviä muistoja).

Wannabe-Martankin pitkäkestoiseen muistiin on tallennettu monia lapsuuden aikaisia ruokamuistoja. Mummin lihapullat. Perunavelli. Kunnon soppalihasta pitkään keitetty lihakeitto. Helmivelli (mikä vitsin vellifani oonkaan oikeen ollu?). Wb-Martan ihan ensimmäinen (muistiin tallentunut) lempiruoka oli porkkanalaatikko, josta äiti pitkään yritti selittää ettei se ole varsinainen ruoka vaan lisäke, mutta totesi jossain vaiheessa jankuttamisen turhaksi. Porkkanalaatikosta ei tosin ole käänyt mitään erityistä ruokamuistijälkeä.

Wb-Martan äidin puoleisessa suvussa kaikki naispuoliset jäsenet valmistavat perheilleen Punaista Makaronia (ehdottomasti erisnimi, käsite suorastaan). Se lienee Wb-Martan isoäidin lanseeraama, jauhelihasta, sipulista ja makaronista koostuva sötkötys. Punaisen värinsä se sai aikanaan tomaattipyreestä. Tästä suvun perinneruoasta jokainen on sittemmin kehittänyt oman versionsa ja kaikki ovat keskenään erilaisia, mutta silti niitä kaikkia kutsutaan edelleen Punaiseksi Makaroniksi (Wb-Martan versiossa on juustokastiketta Ameeriikan malliin, eikä sitä värjätä punaiseksi). Ja samantyyppistä sötkötystä on taatusti tehty lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa.

Kaaoskeittiössä tehtiin eilen nostalginen makumatka kun Wb-Martta sai päähänsä tehdä uunilohta smetana-herkkusienikastikkeessa. Sitä syötiin Wb-Martan lapsuudenkodissa usein, mutta jos ei muisti aivan petä, Kaaoskeittiössä ei tätä herkkua ole tehty koskaan. Tämäkin ruoka lienee useimmille tuttu.

Ruoka on nerokkaan yksinkertainen. Lohi- tai kirjolohifileen, mitä nyt kukakin tahtoo käyttää, pintaan suolaa, sitruunapippuria ja kuivattuja tilliä, ja naamalleen eli nahkapuoli ylöspäin uunivuokaan. Paistoa kymmenisen minuuttia ja nahka pois (lähtee haarukalla rullaamalla, Wb-Martan äidin ässävinkki!), myös tälle puolelle mausteet, herkkusieniviipaleita ja purkki smetanaa tahi ranskankermaa. Koska nostalgiset makumuistot toistetaan niin autenttisena kuin mahdollista, ja tämä muisto tullee 80-luvun lopulta, herkkusienet tulivat purkista. Modernimmat käyttäköön tahtoessaan tuoreita mutta ne käyttäisin pannun kautta. Sitten takaisin uuniin kypsymään loppuun. Ja muussin kanssahan tätä tietysti syödään.

Illalla vielä viikolla tähteeksi jääneestä kuivahtaneesta leivästä Croque Monsieur eli, no, paahdettu  kinkkujuustoleipä. Supersimppeliä.

Ensi viikolla juhlitaankin sitten 100-vuotiasta Suomea! Hyvää Suomen juhlapäivää kaikille!

Ps. Vinkki joulutorttujen tuunaajille: astetta fiinimmät tortut saat tuplatäytteellä. Ensin sakaroiden keskelle (esim vanilja-)tuorejuustoa, sitten sakarat kiinni ja päälle normaaliin tapaan marmelaadia. Näyttää samalta mutta maistuu ihan eriltä. Nam.